Palkittu itävaltalaispianisti David Helbock Turkuun

7.9.2015 Uutiset

Trio+Bettina+FrenzelEurooppalaisen jazzin nouseva tähti David Helbock saapuu trioineen Flame Jazzin vieraaksi Turkuun perjantaina 11.9. Palkittu yhtye julkaisi hiljattain kansainvälisesti kiitellyn Aural Colors –albumin, ja Café Tiljanissa järjestettävässä konsertissa kuullaan tuoreen levyn materiaalia. Taide-elämältään vireässä Berliinissä vaikuttavat Helbockin trion jäsenet tuovat Turkuun raikkaan tuulahduksen keskieurooppalaista jazzkulttuuria. Kokoonpanon basisti Raphael Preuschl soittaa perinteiselle pianotriolle epätyypilliseen tapaan bassoukulelea.

Pianisti David Helbock tunnetaan kansainvälisesti aktiivisena ja persoonallisena jazzmuusikkona. Legendaariselle ECM– levy-yhtiölle levyttänyt Helbock on sijoittunut kahdesti (2007, 2010) palkinnoille maailman suurimmassa jazzpianokilpailussa Montreaux Jazz Festivalilla. Lisäksi hän sai kotimaassaan Itävallassa arvostetun Outstanding Artist Award –tunnustuksen vuonna 2011.

Flame Jazz ja ruokakulttuuriin keskittyvä Food & Fun Turku jatkavat yhteistyötä onnistuneen kokeilun jälkeen. Food & Fun -tapahtuman ravintoloiden illalliskuitilla pääsee saman illan Flame Jazz -konserttiin alennetulla hinnalla. Mukana tarjouksessa on 12 turkulaista huippuravintolaa: E. Ekblom, Hus Lindman, Karu Izakaya, Kaskis, Ludu, Pinella, Sergio’s, Smör, Sointu, Tintå, Torre ja ravintolalaiva Cindy. 

Pe 11.9.2015 klo 22 David Helbock Trio (AT) (Café Tiljan, Eerikinkatu 13)

David Helbock – piano
Raphael Preuschl – bassoukulele
Herbert Pirker – rummut

Liput: 15/10€ (Lippupalvelu)

Food & Fun -lippu 10€ (saman illan ravintolakuittia näyttämällä)

Ovet klo 21, sisäänkäynti Café Tiljaniin Eerikinkadun puolelta. Liput ovelta vain käteisellä.