Kari Ikonen Trio levynjulkaisukiertueella

27.3.2013 Uutiset

Flame Jazz jatkaa kevään konsertteja Svenska Teaterin tunnelmallisessa Café Tiljanissa, kun Emma-palkittu pianisti ja säveltäjä Kari Ikonen saapuu uuden trionsa kanssa Turkuun. Konsertissa päästään nauttimaan täysin siemauksin Tiljanin hienosta akustiikasta, kun illan yhtye esiintyy paikalle kuljetettavan flyygelin myötä intiimisti ilman äänentoistoa.

Maamme arvostetuimpiin jazzpianisteihin kuuluvan Ikosen tuore kokoonpano pitää sisällään kaksi tunnustettua ja hyvin yhtenäisen trion yleissointiin istuvaa muusikkoa, armenialaislähtöisen basisti Ara Yaralyanin ja legendaariselle ECM-levymerkille levyttävän rumpali Markku Ounaskarin. Tuoreella Bright-levyllään kolmikko esittää viisi Ikosen säveltämää verevää originaalia sekä versiointeja mm. John Coltranen klassikkosävellyksistä.

Hiljattain konserttilavoilla debytoinutta ja nyt levymuodossa ensijulkaisunsa saavaa trioa on kehuttu uniikista yhtyesoinnista ja vuolaasta rytmisestä virtauksesta. Erityistä kiitosta ovat saaneet Ikosen persoonalliset sävellykset, joissa voi aistia vaikutteita niin afrikkalaisista rytmeistä, impressionistisista harmonioista kuin itämaisista asteikoistakin. Basisti Yaralyanin armenialaisjuuret kuuluvat musiikillisessa keitoksessa, kuten myös Ounaskarin syvälle pohjoismaisen improvisoidun musiikin historiaan ulottuva soittoura. Kaiken huipentaa Ikosen oivaltava visio nykyaikaisesta pianotriosta ja jazzin klassikkokokoonpanon muokkaamisesta omiin musiikillisiin tarkoitusperiinsä.

Vuoden 2012 Teosto-palkintoehdokas Kari Ikonen (s.1973) on Suomen menestyneimpiä jazzmuusikoita. Hänet tunnetaan parhaiten monikansallisesta Karikko-sekstetistään sekä yhteistyöstä monien huippuyhtyeiden ja -muusikoiden kanssa, kuten UMO, Ingrid Jensen, Bob Moses, Magnus Broo ja Ron McClure. Säveltäjänä laajasti tunnustettu Ikonen on palkittu kansainvälisesti arvostetuissa Julius Hemphill Composition Awards (USA) ja Scrivere in Jazz (Italia) -sävellyskilpailuissa.

Kari Ikonen Trio kiertää levynjulkaisunsa kynnyksellä myös ulkomailla mm. Lissabonissa, Madridissa ja Bilbaossa. Flame Jazz -konsertti on osa Kari Ikonen Trion Suomen Jazzliiton kiertuetta.

Pe 5.4.2013 klo 21 Kari Ikonen Trio (Svenska Teater / Cafe Tiljan, Eerikinkatu 11)

Kari Ikonen – piano
Ara Yaralyan – kontrabasso
Markku Ounaskari – rummut