Jazztapahtuman rahoituksesta IV

17.3.2014 Blogi

5euroFlame Jazz -vuosi 2014 on hyvässä vauhdissa, ja alkukevät on tarjonnut hienoja tapahtumia maalla ja merellä. Yleisöä on käynyt alkuvuoden konserteissa kiitettävästi, ja ilahduttavasti myös Flame Jazzin taloudellinen tilanne on kehittynyt hyvään suuntaan. Julkisen sektorin rahoittajat ovat reagoineet hyvin tuoreen kulttuuritoimijan tarpeisiin, kun sekä Turun kaupunki ja Taiteen Edistämissäätiö myönsivät Flame Jazzille toiminta-avustuksen vuodelle 2014. Nämä kaksi tahoa ovat tärkeimmät rahoituskanavat Flame Jazzin kaltaiselle toimijalle, ja konserttisarjan tulevaisuus nojaa vahvasti nimenomaan toiminta-avustuksiin. Myöntösummat ovat toimnnan jatkuvuuden kannalta liian pieniä, mutta tukien piiriin pääseminen on iso juttu. Toistaiseksi mennään rahoituskuvioissa vuosi kerrallaan, mutta toivon mukaan lähivuosina pääsemme useamman vuoden sopimuskumppaniksi.

Toiminta-avustusten lisäksi Suomen Kulttuurirahasto ja Kordelinin Säätiö osallistuvat Flame Jazzin vuoden 2014 rahoitukseen. Sponsoririntamalla on myös uusia kumppaneita, kun yritysmaailmaa kiinnostaa näkyvyys aktiivisen kulttuuritoimijan rinnalla. Tämä kaikki tarkoittaa, että vuoden tavoitebudjetista ollaan saavutettu yli puolet. Edistystä on siis tapahtunut monella rintamalla, vaikka tavoitteisiin on toki vielä matkaa.

Muusikoita lukuunottamatta Flame Jazz toimi vielä vuoteen 2014 asti vapaaehtoisvoimin. Ammattimaisesti työskentelevä konserttijärjestäjä ei voi pidemmän päälle toimia palkatta, ja Flame Jazzin jatko oli vielä vuoden vaihteessa katkolla. Helmikuussa 2014 yhdistys maksoi kuitenkin ensimmäisen palkan toiminnanjohtajalle. Taloudelliset rakenteet kehittyvät siis maltillisesti hyvään suuntaan, mikä antaa toiminnan pyörittämiseen aivan erilaisen työrauhan.

Kunhan rahoituksen suunta pysyy samanlaisena, Flame Jazzin visioiden toteutuessa Turku tunnetaan lähivuosina kansallisesti ja kansainvälisesti tärkeänä jazzkeskuksena.

Jussi Fredriksson

Flame Jazz ry:n puheenjohtaja sekä toiminnanjohtaja