Norjalaistrio GURLSin vierailu on Flame Jazzin kevään ehdottomia kohokohtia. Leikkisän taidokkaasta ilmaisustaan tunnettu kokoonpano on valloittanut musiikinystävien sydämet ympäri Eurooppaa. Kolmikon debyyttialbumi palkittiin viime viikolla Norjassa vuoden parhaana jazzlevynä.
Norjan Grammyksi kutsutun Spellemannprisen-palkinnon voittanut GURLS koostuu huippulahjakkaista muusikoista – Rohey Taalah on yksi Norjan kuumimmista laulajanimistä, saksofonisti Hanna Paulsberg jakoi lavan hiljattain legendaarisen Chick Corean kanssa ja basisti Ellen Andrea Wang on esiintynyt muun muassa Stingin, Manu Katchén ja Marilyn Mazurin kanssa. Norjan kysytyimpiin muusikoihin lukeutuvaa nuorten naisten kolmikkoa nimitetäänkin kotimaassaan usein superbändiksi.
GURLSin musiikillinen tausta on jazzin lisäksi vahvasti popin ja soulin maailmassa. Yhtye nimeää esikuvikseen mm. Rihannan ja TLC:n, ja trion musiikkia on verrattu niin Jill Scottin kuin Esperanza Spaldingin tuotantoon. Palkittu debyyttialbumi Run Boy, Run sisältää sydämellisen humoristisella ja suorasukaisella otteella tulkittuja itseironisia tarinoita. Sävellykset korostavat toisinaan esittäjiensä energistä luovuutta ja toisinaan minimalistisen hypnoottista groovea sekä sielukkaita harmonioita.
Trion kaikki kolme soittajaa tekevät myös soolouraa. Suomalaisyleisölle useista yhtyeistä tuttu Hanna Paulsberg (s.1987) vastaa pääosin GURLSin sävellyksistä ja sanoituksista. Suosittu saksofonisti oli ehdolla parhaan jazzalbumin kategoriassa myös Hanna Paulsberg Conceptin neljännellä albumilla Daughter of the Sun.
GURLSin vetovoiman takaa uniikki kokoonpano, jossa saksofonin ja kontrabasson akustinen vuoropuhelu sekä vaihtuvat lauluvuorot vievät kuulijat uusille ja tutkimattomille vesille. Logomon lauantain intiimi klubi-ilta ei takuulla jätä ketään kylmäksi!
Konsertti on osa Pohjoismaisen kulttuurirahaston Puls-hanketta.
“The Norwegian trio, Gurls, also challenged clichés and conventions and swept the audience away with their minimalistic soulful jazz pop. They supplemented each other perfectly.” – Allaboutjazz.com
Rohey Taalah – laulu
Hanna Paulsberg – saksofoni, laulu
Ellen Andrea Wang – basso, laulu
GURLS (NO)
La 6.4.2019 klo 19
MOVE, Logomo
Köydenpunojankatu 14, Turku
Sisäänkäynti Logomo Kitchenin ovesta.
Ennakkoliput: Lippu.fi
Normaali 20,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 15,5 €
OP Turun seudun omistaja-asiakasetu 18,5 € (max 2 etua / kortti, ei bonusta)
Turun kulttuurikorttietu 17,5 € (max 2 etua / kortti)
Dinner & show: 83,5, kattaus klo 17. Vain ennakkomyynnissä.
Hinnat sisältävät palvelumaksun. Alennuksiin oikeuttavat etukortit tarkastetaan ovella.
Lipunmyynti myös Logomo Kitchenissä klo 18 alkaen, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty.
Teatro-baari palvelee klo 15 alkaen ja myös konsertin jälkeen.