Åbo Svenska Teaterin tunnelmallisessa Café Tiljanissa kuullaan perjantaina 27.9. Maja Mannila Trion taidokasta soittoa. Häikäisevä kolmikko vie yleisönsä sielukkaan soul-jazzin maailmaan.
Nouseva tähti Maja Mannila on vaikuttava, kansainväliseen uraan tähtäävä jazz/soul-laulaja, pianisti ja säveltäjä. Hänen sielukas äänensä soljuu luonnollisen vaivattomasti ja on taituruudessaan huipputasoa. Mannila on julkaissut kaksi albumillista omia englanninkielisiä kappaleita, joissa kohtaavat soul, R&B, jazz ja gospel. Muusikkoperheen kasvatilla on varma ote musisointiin, mutta tärkeimpänä musiikin luomisessa ja soittamisessa Mannila painottaa vapautta ja hauskanpitoa, mikä kuuluu valloittavana hyväntuulisuutena nuorista virtuooseista koostuvan Maja Mannila Trion yhteissoinnissa. Bassoa yhtyeessä soittaa Johannes Granroth ja rumpuja käskyttää Severi Sorjonen. Maja Mannila Trio valittiin vuoden 2023 Nordic Jazz Comets -tapahtumaan edustamaan suomalaista uutta jazzia. Mannila soittaa ja laulaa myös Peela-yhtyeessä, ja vuosina 2021-22 hän esiintyi Iiro Rantalan Flock-kokoonpanossa kiertäen Keski-Eurooppaa.
”Taidokkaan trion esityksessä huomion vie Mannila itse, jonka syvä ja hunajainen ääni on yksi parhaista, mitä tästä maasta löytyy.” – Aleksi Näsänen, Turun Sanomat
Maja Mannila Trio
Pe 27.9.2024 klo 22 (ovet klo 21)
Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Eerikinkatu 13, Turku
Maja Mannila – laulu, piano
Johannes Granroth – basso
Severi Sorjonen – rummut
Ennakkoliput: Lippu.fi ja Åbo Svenska Teaterin lippukassa Hansakorttelissa
Peruslippu 25 €
Eläkeläiset 23 €
Opiskelijat, työttömät ja lapset 15 €
Ryhmälippu 20 € (yli 10 hlöä)
Konserttilippu toimii myös bussilippuna Fölin paikallisliikenteessä!
Lipunmyynti myös Café Tiljanin ovella konserttipäivänä klo 21 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty.
Sisäänkäynti Café Tiljaniin Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen. Esteetön sisäänpääsy pyynnöstä, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lippukassalle, puh. 02 277 7377.