Kokeelliseen improvisaatiomusiikkiin keskittyvä trio Karja/Renard/Wandinger palkittiin viime vuonna Virossa Vuoden jazzyhtyeenä. Perjantaina 14.2. Åbo Svenska Teaterin Café Tiljanissa koetaan intensiivinen ja monikerroksinen jazzilta.
Inspiraationsa vanhoista, karmivista mykkäelokuvista ja rikkinäisistä koneista ammentava kolmikko Karja/Renard/Wandinger kulkee taitavasti vapaasti improvisoidun ja sävelletyn musiikin rajamailla. Vuonna 2019 Tallinnassa perustetun yhtyeen keulakuvana toimii palkittu virolainen pianisti Kirke Karja. Trion täydentävät ranskalainen basisti Etienne Renard ja saksalaisrumpali Ludwig Wandinger.
Kolmikko on julkaissut yhdessä kaksi albumia: The Wrong Needle (2022) ja Caught in My Own Trap (2024). Lukuisia eurooppalaisia jazzfestivaaleja kiertänyt yhtye voitti viime vuonna Virossa arvostetun Vuoden jazzyhtye -palkinnon. Heidän musiikistaan huokuu tekninen taituruus, vapaa improvisaatio ja nykyaikainen sävelkieli. Musiikki pakenee kliseitä ja kaavamaisia ratkaisuja, ja trion yhteissoitto on kuin jatkuvaa ideavirtaa, jossa jokainen muusikko reagoi herkästi toistensa oivalluksiin. Café Tiljanin konsertissa kuullaan yhtyeen ainutlaatuista, vangitsevaa musiikkia, joka tarjoaa niin intensiivistä rytmistä energiaa kuin herkkiä impressionistisia sävyjä.
Tämä konsertti on osa Better Live -hanketta, jonka osarahoittajana on Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma.
Karja/Renard/Wandinger (EE/FR/DE)
Pe 14.2.2025 klo 22 (ovet klo 21)
Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Eerikinkatu 13, Turku
Kirke Karja – piano
Etienne Renard – kontrabasso
Ludwig Wandinger – rummut
LIPUT: Lippu.fi ja Åbo Svenska Teaterin lippukassa Hansakorttelissa
Peruslippu 25 €
Eläkeläiset 23 €
Opiskelijat, työttömät ja lapset 15 €
Ryhmälippu 20 € (yli 10 hlöä)
Konserttilippu toimii myös bussilippuna Fölin paikallisliikenteessä!
Lipunmyynti myös Café Tiljanin ovella konserttipäivänä klo 21 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty.
Sisäänkäynti Café Tiljaniin Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen. Esteetön sisäänpääsy pyynnöstä, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lippukassalle, puh. 02 277 7377.