Flame Jazz Stream: Aki Rissanen Trio
Aki Rissanen – piano
Antti Lötjönen – basso
Teppo Mäkynen – rummut
Tulikuuma konserttisarja Flame Jazz jatkuu nyt verkossa! Logomon lavalta striimattavassa konsertissa esiintyy eurooppalaisen jazzin eturiviin noussut Aki Rissanen Trio. Pianisti Aki Rissanen on eräs tämän hetken mielenkiintoisimmista ja seuratuimmista jazzmuusikoista, jonka ura on vahvassa kansainvälisessä nousussa. Rissasen rinnalla triossa soittavat maamme arvostetuimpiin muusikoihin kuuluvat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Konsertissa kuullaan musiikkia yhtyeen kolmannelta albumilta Art In Motion. Sävellysten inspiraationa kuuluu länsimainen taidemusiikki, mutta lisäksi rytmisesti intensiivinen yhtye ammentaa uudella albumillaan vahvasti myös elektronisen tanssimusiikin estetiikasta. Uuden materiaalin myötä on kuultavissa entistä vahvemmin yhteenhitsautunut trio, jonka soittoa on kuvailtu omaleimaisen erottuvaksi ja kunnianhimoiseksi.
Konsertti kuvataan ja striimataan livenä Turun Logomosta ja se näkyy Keikalla.fi -alustalla. Konsertti on katsottavissa myös jälkitallenteena viikon ajan.
LIPUT: peruslippu 9,90 € / kulttuurinystävän kannatuslippu 19,90 €. Osta lippusi osoitteesta Lippu.fi. Onnistuneen oston jälkeen saat pääsylippukoodin ja ohjeet sen lunastamiseen.
The scorching hot concert series Flame Jazz is being continued online! Aki Rissanen Trio – which has recently ascended to the forefront of European jazz – will be streamed live from the Logomo stage. Currently, pianist Aki Rissanen is one of the more interesting and followed Finnish jazz musicians whose career is taking off internationally as well. Featured in the trio are esteemed Finnish jazz musicians Antti Lötjönen and Teppo Mäkynen. Music from the third album Art In Motion will be heard in concert. Western art music is at the core of the compositions, but this rhythmically intensive group also draws influences from the aesthetics of electronic dance music. A more intertwined trio can be heard accompanying the new material, which has been described as unique and ambitious.