Mikko Antila Sinetti
Multi-instrumentalisti Mikko Antilan uusi yhtye avaa Flame Jazzin syyskauden debyyttilevynsä julkaisukonsertilla. Flame Jazz Recordsin toimesta kesällä julkaistava Sinetti-albumi esittelee vibrafonisti ja säveltäjä Antilan omaleimaisen kvintetin, jonka musiikissa kauniit melodiat, maanläheinen groove ja vivahteikas yhteissoitto yhdistyvät raikkaalla tavalla.
Yhtyeen soinnissa vibrafoni, klarinetti ja akustinen kitara kietoutuvat kontrabasson ja rumpujen rytmiseen pohjaan. Musiikissa kuuluu kaikuja suomalaisesta kansanmusiikista, Americanasta sekä mustan amerikkalaisen musiikin rikkaasta perinteestä. Kaiken keskiössä ovat vahvat sävellykset ja muusikoiden välinen luontevan leikkisä vuorovaikutus.
Lennokkaasta ilmaisustaan tunnettu Mikko Antila kuuluu suomalaisen jazzkentän kysytyimpiin nuoriin muusikoihin. Häntä on kuultu muun muassa Mikko Innasen, Kaisa Mäensivun ja Panu Savolaisen yhtyeissä sekä fuusioyhtye Peelassa. Antilan soitossa yhdistyvät tekninen taituruus ja lämmin ilmaisu. Hänet tunnetaan räväkkänä solistina, kuuntelevaisena säestäjänä sekä rennon tunnelman luojana, joka instrumentista riippumatta pyrkii aina palvelemaan musiikillista kokonaisuutta.
“Mikko Antila is a vibraphonist with soul. No synonyms needed, no need to reinvent the wheel; Antila. Simply. Has. Soul.” – Finland Today 2025
Mikko Antila – vibrafoni
Joonatan Henriksson – klarinetti
Otto Porkkala – akustinen kitara
Antti Lötjönen – kontrabasso
Teppo Mäkynen – rummut
LIPUT: Tiketti (hintoihin lisätään verkkokaupassa toimitusmaksu)
Peruslippu 22 €
Eläkeläiset 20 €
Opiskelijat 12 €
Ikäraja 18 vuotta.
Lipunmyynti myös Bar Ö:n ovella konserttipäivänä klo 18 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Esteetön kulku pyynnöstä takaoven kautta.
***
Mikko Antila Sinetti öppnar Flame Jazz höstsäsong med releasekonserten för debutalbumet Sinetti. Vibrafonisten och kompositören Mikko Antilas kvintett förenar vackra melodier, jordnära groove och nyanserat samspel i ett personligt sound där vibrafon, klarinett och akustisk gitarr möter kontrabas och trummor. Musiken hämtar inspiration från finsk folkmusik, americana och den afroamerikanska musiktraditionen. Antila hör till den unga generationens mest efterfrågade jazzmusiker i Finland och är känd för sitt uttrycksfulla spel, sin musikalitet och sin naturliga närvaro på scen.
***
Mikko Antila Sinetti launches Flame Jazz’s autumn season with the release concert of its debut album Sinetti. Led by vibraphonist and composer Mikko Antila, the quintet blends memorable melodies, earthy grooves and subtle interplay into a distinctive sound shaped by vibraphone, clarinet, acoustic guitar, double bass and drums. Drawing influences from Finnish folk music, Americana and the rich tradition of Black American music, the band creates music that is both fresh and deeply rooted. Antila is one of Finland’s most in-demand young jazz musicians, celebrated for his soulful expression, versatility and engaging stage presence.