Talent Night: Bowman Trio
Tomi Nikku – trumpetti
Joonas Tuuri – kontrabasso
Sami Nummela – rummut
Tunnelmallisen kulttuurikuppila Bar Ö:n lokakuun talent-illat esittelevät kotimaisen jazzin tuoretta, nousevaa sukupolvea.
Vuonna 2013 perustettu Bowman Trio täyttää pian jo viisi vuotta soittajien nuoresta iästä huolimatta. Ensi vuoden uutta pitkäsoittoa ennakoivalla syksyn singlejulkaisullaan trio kurottaa yhä omaleimaisempaan suuntaan – unohtamatta kokoonpanolle ominaista minimalistisuutta ja akustisuutta. Bowman Trion musiikki on kuvitteellisen seikkailijahahmo J. Bowmanin inspiroima, ja yhtyeen auudet kappaleet kertovat kesästä, vapaudesta ja väsymyksestä. Musiikillisesti trion ilmaisu on svengaavaa, tarttuvaa ja vivahteikasta.
“Pienimuotoisiin soitteisiin uutteutuu jotain määritteitä karttavaa ja kategorioiden ulkopuolista vilpittömyyttä niin, että lopputuloksesta ei voi olla pitämättä.” – Turun Sanomat
”Jokin tässä kiehtoo. Ja ihan pirusti.” – Kouvolan Sanomat
Liput: 17 € / eläkeläiset 14 € / opiskelijat 10 €
Tiketti