Beniniläis-suomalainen afropopjazztrio valloittaa turkulaisen Flame Jazz -yleisön perjantaina. Trio Toffa soittaa kekseliästä ja vuolaasti virtaavaa musiikkia, joka saa kuulijan hymyilemään ja tanssimaan.
Jazzklubi Monkin lavalle astuu perjantaina afrobeat-vaikutteinen, ultrapositiivinen ja energinen yhtye Trio Toffa. Puoliksi suomalaistunut beniniläinen mestarimuusikko Noël Saizonou saa seurakseen Yrjö-palkitun Moog-taiteilija Kari Ikosen sekä kaikkien rakastaman kulttihahmon, huippukitaristi Petri Kauton.
Parisen vuotta toiminut Trio Toffa on lähtökohdiltaan varsin erikoinen kokoonpano. Yhtyeen sävellyksistä ja sanoituksista vastaa vokalisti ja perkussionisti Noël Saizonou, joka on myös yksi Helsinki–Cotonou Ensemblen perustajajäsenistä. Saizonoun musiikkityyli edustaa Länsi-Afrikassa kehittynyttä, energistä ja sävyiltään elämäniloista afrobeatia. Hän on tuonut trion musiikkiin vahvan positiivisen latauksen, jota myös hänen kanssamuusikkonsa ylläpitävät. Trio Toffassa jazztausta on Moog-syntetisaattoria soittavalla Kari Ikosella, kun taas pitkän linjan kitaristi Petri Kautto on koko uransa soittanut tyyleiltään hyvin monenlaisissa kokoonpanoissa.
Trio Toffan viime vuonna julkaistu albumi Positive on saanut nimensä mukaisesti positiivisen vastaanoton. Sekä levyllä että livenä trion työnjako toimii hyvin. Saizonou hoitaa perkussioiden lisäksi lauluosuudet muiden tukiessa häntä kertosäkeissä. Ikosen innostus Moog-soundeihin on tuottanut hienoa jälkeä monissa yhteyksissä, kuten Karikko ja Quartet Ajaton -kokoonpanoissa. Moog sopii mainiosti myös afrikkalaiseen iloitteluun, teemojen ja soolojen lisäksi Ikonen täydentää äänimaisemaa kekseliäillä kommenteilla. Kauton kitaroinnissa mukana on niin jazzin kuin rockin ja bluesinkin aineksia, jotka hän on saanut hyvin sopeutettua afrikkalaiseen ympäristöön.
Noël Saizonou (BJ) – laulu ja lyömäsoittimet
Petri Kautto – kitara ja laulu
Kari Ikonen – Moog-syntetisaattori ja laulu
Trio Toffa
Pe 21.4.2017 klo 21.00 (ovet klo 20.30)
Jazzklubi Monk
Humalistonkatu 3, Turku
Ennakkoliput: Tiketti, Ticted (+palvelumaksu 1,50€)
Normaali 15 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 12 €
Lipunmyynti myös ovella klo 20.30 alkaen.