Kuva: Juho Aitokallio
13.11. klo 19:00

Location

Bar Ö WWW →
Address Linnankatu 7, Turku

Liput

10–18 €

Harri Kuusijärvi Koutus

Harri Kuusijärvi – harmonikka
Veikki Virkajärvi – kitara
Mikael Myrskog – koskettimet
Jesse Ojajärvi – rummut

Koutus on rovaniemeläisen harmonikansoittaja Harri Kuusijärven fuusioprojekti, jonka musiikkia on kuvailtu muun muassa jazzin, progen, taide- ja maailmanmusiikin omalaatuiseksi risteymäksi, avantfuusiohaitarijazziksi. Vaihtelevin kokoonpanoin toimivan yhtyeen albumit Koutus (2014) ja Music For A Family Picnic (2017) ovat keränneet ylistäviä arvioita kansainvälisesti niin rock-, jazz- kuin maailmanmusiikin kriitikoilta. Kuluvana vuonna yhtye on julkaissut kaksi albumia. Kesäkuussa julkaistun Live In Helsinki -livealbumin lisäksi syksyn keikoilla juhlistetaan kolmannen studioalbumin, Mirage, julkaisua. Albumi julkaistiin Eclipse Music -levymerkin kautta lokakuussa 2020.

Harri Kuusijärvi on uuden harmonikkamusiikin omaleimaisimpia tekijöitä, ja säveltäjänä hänet on noteerattu muun muassa Teosto-palkintoehdokkuudella vuonna 2020.

“Harri Kuusijärvi Koutus pistää totaalisesti uusiksi kuluttajan mielikuvat harmonikkamusiikista.” – Soundi

 

LIPUT Tiketti
Peruslippu 18 €
Eläkeläiset 15 €
Opiskelijat 10 €

Live Stream -kannatuslippu 9,90 €
Live Stream -superkannatuslippu 19,90 €

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Konsertti striimataan livenä Jazz City Turun ja Flame Jazzin Facebook-sivuilla: facebook.com/flamejazz/live. Turun jazztapahtumatoimintaa voi tukea ostamalla striimauskonserttiin vapaaehtoisen kannatuslipun Tiketistä. Keikka on katsottavissa Facebookissa 20.11. asti, katsojilla ei tarvitse olla omaa Facebook-tiliä.

Konserttiin on myynnissä normaalia pienempi määrä lippuja, jotta tilassa säilyvät turvavälit. Varsinais-Suomessa suositellaan kasvomaskin käyttöä julkisissa sisätiloissa ja yleisötapahtumissa. Tapahtumassa tulee noudattaa myös hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Konserttiin saapuminen on kielletty, mikäli sinulla on flunssan oireita, olet koronaviruksen altistusketjussa tai olet vieraillut viimeisen kahden viikon aikana maassa, josta saapuessa suositellaan karanteenia.

 

Harri Kuusijärvi – accordion
Veikki Virkajärvi – guitar
Mikael Myrskog – keyboards
Jesse Ojajärvi – drums

Koutus is the fusion project of the accordion player Harri Kuusijärvi. Its music has been described as a criss-cross of jazz, progressive rock, art music and world music, among other things. The group’s albums Koutus (2014) and Music for a Family Picnic (2017) have garnered international appraisals from rock, jazz, and world music critics alike. During 2020, the group is set to release two albums. The release of their live album Live in Helsinki will be celebrated and accompanied by the third studio album Mirage, which was released through Eclipse Music in October. Harri Kuusijärvi is one of the more unique writers of accordion music and as a composer he has been nominated for a Teosto prize in 2020.

”Unexpected, curious, striking, offbeat, rockin’, avant-garde, and fucking good.” – FAME

 

TICKETS Tiketti
General admission 18 €
Pensioners 15 €
Students 10 €

Live Stream -support ticket 9,90 €
Live Stream -super support ticket 19,90 €

Prices include service charges.

This concert will be streamed live through the Jazz City Turku and Flame Jazz’s Facebook page: facebook.com/flamejazz/live. You can support jazz events in the Turku region by buying a voluntary donation ticket to the stream from Tiketti. The concert can be viewed on Facebook until 20 November, and viewers do not need to have a Facebook account.

There are a slightly lower number of tickets for sale to this concert in order to secure appropriate safe distances. The recommendation on the use of face masks is in effect in Southwest Finland regarding public places and events. If you are experiencing symptoms of the flu, have been exposed to COVID-19, or have visited a country which upon returning you have to self-quarantine, you may not attend this event.