Kitaravirtuoosi Olli Soikkeli yhtyeineen perjantaina Logomossa!

4.10.2022 Uutiset

New Yorkissa vaikuttava kitaristi Olli Soikkeli kiertää huippuyhtyeineen Suomea lokakuussa levynjulkaisun merkeissä. Gypsyn jazzin mestarin odotettu Turun-konsertti kuullaan perjantaina 7.10. Logomon Move-salissa.

Olli Soikkeli (s. 1991) on nuoresta iästään huolimatta noussut yhdeksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista. Nyt hän esiintyy Suomessa yhdessä Grammy-palkitun pianisti Marian Petrescun, basisti Joonas Tuurin ja rumpali Aleksi Heinolan kanssa. Nelikko juhlistaa kiertueella uuden Lentement Mademoiselle -levyn julkaisua, ja konserttiohjelmisto koostuu jazzin kultakauden vähemmän tunnetuista klassikoista.

Olli Soikkeli tuli tunnetuksi Django Reinhardtin tulisieluisen musiikin tulkitsijana jo parikymppisenä. Gypsy jazzin merkeissä tapahtui myös läpimurto kansainvälisille areenoille. New Yorkissa vuodesta 2014 asunut Soikkeli on jatkanut määrätietoista työtään aina siitä lähtien, kun Hot Club de Finlanden ja georgialaisviulisti Vitali Imrelin kanssa äänitetty Trois Générations -albumi ilmestyi vuonna 2011.

Soikkeli on esiintynyt genren maailmantähtien rinnalla jazzklubeilla ja festivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Vuonna 2016 Huffington Post- ja All About Jazz -lehdet valitsivat Soikkelin Rhythm Future Quartetin Travels -levyn yhdeksi vuoden parhaista jazzalbumeista. Rhythm Future Quartet levytti vuonna 2018 mm. Turku Sea Jazzeilla viime kesänä esiintyneen ranskalaislaulaja Cyrille Aimeén kanssa.

Vuonna 2019 Olli Soikkeli julkaisi ensimmäisen levyn yhdessä romanialaislähtöisen, yli 30 vuotta Suomessa asuneen, pianovirtuoosi Marian Petrescun kanssa. Hedelmällinen yhteistyö jatkuu nyt myös uudella kvartettilevyllä sekä kiertueella.

”Olli Soikkeli, is a riveting Finnish guitarist who combines astonishing dexterity and speed with pure soul in a way that places him among the worthiest current day successors to the legacy of the great Django.” –The Wall Street Journal

Olli Soikkeli Quartet
Pe 7.10.2022 klo 19 (ovet klo 18)
Move-sali, Logomo
Junakatu 9, Turku

Olli Soikkeli – kitara
Marian Petrescu – piano
Joonas Tuuri – basso
Aleksi Heinola – rummut

Ennakkoliput: Lippu.fi 
Peruslippu 22,5 €
Eläkeläiset 20,5 €
Viking Line Club -etulippu 20 €
Opiskelijat (ja alaikäiset huoltajan seurassa) 15,5 €

Lipunmyynti myös konserttipäivänä Logomo Kitchenin baaritiskillä klo 18 alkaen, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty.

Konsertti järjestetään Move-salissa, sisäänkäynti Logomo Kitchenin ovesta klo 18 alkaen.