Jussi Fredriksson Trio julkaisee uuden albuminsa ? perjantaina 24. lokakuuta Fredriksson Music -levymerkin kautta. Albumi on debyyttijulkaisu triolle, jossa mukana ovat pianisti Jussi Fredriksson, basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio. Uudella ”kysymysmerkkilevyllä” kuullaan seitsemän Fredrikssonin tuoretta sävellystä ja yhtye juhlistaa albumin julkaisua esiintymällä perjantaina 24. lokakuuta Turussa Cafe Tiljanissa osana Flame Jazz –konserttisarjaa.
Uudella levyllään Jussi Fredriksson Trio käsittelee epävarmuuden tematiikkaa. Fredriksson kertoo inspiroituneensa Tove Janssonin Taikatalvi-teoksesta löytyvästä lausahduksesta: ”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Albumin säveltänyt ja tuottanut Fredriksson lähestyy arvaamattomuutta positiivisuuden kautta. ”Epävarmuus ei tässä yhteydessä liity millään tavalla itsetuntoasioihin tai henkilökohtaisiin epävarmuuksiin”, Fredriksson sanoo. ”Levy käsittelee pikemminkin epätietoisuuden positiivisia sävyjä ja mahdollisuuksia sekä luovan ajattelun avointa prosessia.”
Tuotantopuolella Fredriksson on pyrkinyt kuivaan ”olohuonesoundiin”, joka poikkeaa usein nykyään kuullusta kaiutetusta, etäisemmästä äänimaailmasta paljon taltioidun pianotriojazzin saralla. Seurauksena on albumillinen välitöntä, tasapainoista ja ajattoman kuuloista nykyjazzia.
Pe 24.10.2014 klo 21 Jussi Fredriksson Trio @ Café Tiljan (Eerikinkatu 11)
Jussi Fredriksson – piano
Jori Huhtala – basso
Mika Kallio – rummut
Liput 15/10€ (Lippupalvelu)
Ovet klo 20.00