Flame Jazz aloittaa uuden alkuiltojen konserttitoiminnan Turun konservatorion ravintolaan perustettavassa Sigyn Clubissa. Aluksi kerran kuukaudessa järjestettävät konsertit aloitetaan 8.1.2016 klo 19, kun Turku Jazzin vuoden 2015 artisti Ilpo Murtojärvi yhtyeineen esiintyy uudella klubilla. Kevään mittaan Sigynissä vierailee turkulaisyhtyeiden lisäksi kotimaisia ja kansainvälisiä huippuartisteja.
Flame Jazzin toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson kertoo Sigyn Clubista:
”Uusi Sigyn Club tarjoaa yleisölle mahdollisuuden nauttia huippujazzista jo alkuillasta. Flame Jazz on varsin monimuotoinen konserttisarja, ja after work –tyyppinen konsepti on luonteva lisä kokonaisuuteen. Kakolan seutu kasvaa ja aktivoituu voimakkaasti, ja Sigyn toimii alueen keskeisenä kulttuurikeskuksena. Keikalle pääsee tulevaisuudessa kätevästi myös fölikulaarilla!”
Myös Turun konservatorion rehtori Juha Järvinen iloitsee uudesta yhteistyöstä:
”Flame Jazzin perjantaiklubit ovat mielenkiintoinen uusi avaus turkulaisessa jazztarjonnassa. Uskon, että yleisö löytää nopeasti mielenkiintoisen sisällön, ja kannustaa osallistumisellaan meitä lisäämään tarjontaa vähitellen vaikka joka perjantaille. Konservatorion opiskelijoillekin tarjoutuu taas uusi esiintymisestradi, jossa on mahdollista harjoitella vaikka joka päivä.”
Flame Jazz @ Sigyn Club –ohjelma kevät 2016:
Ilpo Murtojärvi Quartet (www)
Pe 8.1. klo 19.00
Sigyn Club, Turun konservatorio
Jazz Sisters (www)
Pe 19.2. klo 19.00
Sigyn Club, Turun konservatorio
Aura Flow -levynjulkaisukonsertti (www)
Pe 18.3. klo 19.00
Club Sigyn, Turun konservatorio
Orchestra Nazionale della Luna (BE/FI/FR) (www)
Pe 8.4. klo 19.00
Sigyn Club, Turun konservatorio
Kalevi Louhivuori Quintet (www)
Pe 6.5. klo 19.00
Sigyn Club, Turun konservatorio