Flame Jazzin hiljattain hankkima flyygeli saa arvoistaan käsittelyä, kun Euroopan kärkipianisteihin kuuluva Lars Jansson konsertoi perjantaina Logomon Move 1 -salissa. Ruotsin jazzmuusikoiden kermaa jo vuosikymmeniä edustanut Jansson saa vaikutteita sävellyksiinsä kuvataiteesta, runoudesta ja meditaatiosta.
Ruotsalaislähtöinen pianisti, säveltäjä ja arvostettu pedagogi Lars Jansson (s. 1951) edustaa jazzpianon perinnettä parhaimmillaan. Hänen svengaavaa soittoaan on kuultu monien jazztähtien kuten Jan Garbarekin ja Red Mitchellin yhtyeissä. Tanskan Grammylla palkittu Larsson esiintyy perjantaina Flame Jazz -illassa Turun Logomossa tuoreen trionsa kanssa – rumpujen takana on Larsin poika Paul Svanberg ja bassoa soittaa tanskalainen Thomas Fonnesbaek.
Göteborgissa musiikkia opiskellut Jansson on tehnyt merkittävän uran jazzprofessorina Tanskan puolella. Hänet valittiin Aarhusin kuninkaallisen musiikkiakatemian (Det Jyske Musikkonservatorium) ensimmäiseksi jazzprofessoriksi, ja hän on sittemmin opettanut myös lukuisissa muissa oppilaitoksissa. Säveltäjänä Jansson on hyvin monipuolinen. Oman trionsa lisäksi hän on säveltänyt mm. big bandeille, kuoroille, saksofonikvarteteille ja kamariorkestereille. Jansson on myös tuottelias sovittaja ja lisäksi hän on julkaissut useita nuottikirjoja.
Muusikkona Janssonin on sanottu olevan määritelmien ulkopuolella. Häntä on monesti kutsuttu mestariksi ja neroksi ja verrattu mm. Leonard Bernsteiniin. Larsson on todellinen taidepersoona ja esteetikko. Hän kertoo saavansa musiikkiinsa voimakkaasti vaikutteita ympärillään olevasta taiteesta. Larsson on myös opiskellut joogaa, meditaatiota ja analyyttista psykologiaa. Taiteen ja meditaation avulla hän löytää mahdollisimman luovan ja alitajuisen tilan, jolloin syntyy parhaita sävellyksiä.
Jansson nauttii erityisen suurta suosiota Japanissa, jossa hän vierailee ja konsertoi säännöllisesti. Muun työnsä ohessa Jansson on myös pyörittänyt omaa jazzfestivaalia Ruotsin Ljungskilessä.
Turun konsertti on osa Pohjoismaisen kulttuurirahaston tukemaa Puls-hanketta.
”In our search for self knowledge, finding meaning in our lives and to fulfill our destiny, jazz music is a fantastic art form to help us on that path.” – Lars Jansson
Lars Jansson Trio (SE)
Pe 24.11.2017 klo 19
Move 1, Logomo
Köydenpunojankatu 14, Turku
Lars Jansson – piano
Thomas Fonnesbaek – basso
Paul Svanberg – rummut
Ennakkoliput: Lippu.fi
Normaali 17,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 13,5 €
S-Etu 15 € (max 2 etua/kortti, ei bonusta)
Dinner & show 78,5 €, kattaus klo 17
Hinnat sisältävät palvelumaksun.
Lipunmyynti myös ovella klo 18 alkaen.