Kuva: Venla Helenius

Neljän naisäänen ja kontrabasson taikaa perjantaina Café Tiljanissa!

20.3.2019 Uutiset

Signen musiikki kulkee jazzin, nykymusiikin ja kuunnelman rajapinnoilla. Yhtyeen omintakeinen soundi syntyy varsin poikkeuksellisesta instrumentaatiosta: kokoonpanossa laulavat Riikka Keränen, Selma Savolainen, Josefiina Vannesluoma sekä myös kontrabassoa soittava Kaisa Mäensivu, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä New Yorkissa.

Hiljattain maineikkaan London Jazz Festivalin lavalla vakuuttanut Signe on kiinnostava tulokas suomalaisella jazzkartalla. Neljän naisäänen ja kontrabasson yhteissoundi on kiehtova yhdistelmä runoutta, kauniita melodioita, tarinankerrontaa ja improvisaatiota. Debyyttilevynsä helmikuussa julkaissut kvartetti saapuu perjantaina Turkuun laajalla Suomen Jazzliiton järjestämällä kiertueella.

Signen ensimmäinen täyspitkä albumi To Sappho rakentuu antiikin kreikkalaisrunoilija Sapfon säilyneiden fragmenttien ympärille. Levy tekee kunniaa myös 1900-luvun runoudelle. Modernismin esteettinen kehitys kuuluu käännöksissä, jotka ulottuvat vuosisadan alun Bliss Carmanin ja John Myers O’Haran koristeellisista ja rakenteessa pysyvistä muodoista Mary Barnardin elegantteihin ja Pentti Saarikosken latautuneisiin tulkintoihin. Sävellyksistä vastaavat yhtyeen jäsenten Josefiina Vannesluoman ja Selma Savolaisen lisäksi Hip Company -yhtyettä luotsaava Mikko Sarvanne sekä säveltäjä-sovittaja Sampo Kasurinen, jonka töitä on kuultu muun muassa UMO Jazz Orchestran soittamana.

”Odotan innolla, että päästään jakamaan uusi levy yleisöjen kanssa – se vie kuulijan toisenlaiseen tilaan”, kuvailee Riikka Keränen. Signen äänimaisema soi useiden kerrostumien välillä ajan, tilan ja eri kertojien kautta. Musiikki virtaa ja polveilee paitsi jazzin, myös nyky- ja kansanmusiikin maisemissa.

”Yhtye nostaa lauletun jazzin uudelle tasolle.” – Katri Kallionpää, Helsingin Sanomat

 

Riikka Keränen – laulu
Selma Savolainen – laulu
Josefiina Vannesluoma – laulu
Kaisa Mäensivu – kontrabasso, laulu

 

Signe
Pe 22.3.2019 klo 22.00 (ovet klo 21)
Café Tiljan, Åbo Svenska Teater
Eerikinkatu 13, Turku

Ennakkoliput: Ticketmaster
Åbo Svenska Teaterin lippukassa, Hansakortteli (ilman palvelumaksuja!)
Normaali 20,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 17,5 €
S-etu 18,5 € (max 2 etua / kortti, ei bonusta)

Opiskelijaliput konserttipäivänä 10 €!

Hinnat sisältävät palvelumaksun.
Lipunmyynti myös Tiljanin ovella klo 21 alkaen.

Sisäänkäynti Eerikinkadun ovesta, portaat 2. kerrokseen.
Esteetön kulku pyynnöstä, ilmoita tulostasi etukäteen ÅST:n lipunmyyntiin 02 277 7377.