Ajankohtaista
SloMotive päätti kiertueensa Turussa
Flame Jazz25.11.2012 - Blogi
SloMotive eli laulaja Sanni Orasmaa, kosketinsoittaja Kari Ikonen ja lyömäsoittaja Abdissa Assefa poikkesivat perjantaina 23.11 Turussa kiertueensa päätteeksi. Intiimi ja lämmin ilta kruunasi upeasti Flame Jazzin kiireisen marraskuun. Kuvaaja Olli Sulin oli tietenkin paikalla, mutta allekirjoittanut oli suunnittelemassa jazzristeilyä Baltic…
Johan PLOPpas!
Flame Jazz18.11.2012 - Blogi
Flame Jazz vieraili perjantaina 16.11.2012 ensimmäistä kertaa intiimissä Musiikkikahvila Soinnussa. Lämmintunnelmainen miljöö sopi hyvin myös pienen jazzkonsertin järjestämiseen. Asiakaspaikkoja on vain alle 50, joten paikalle saapunut noin 40 hengen jazzyleisö oli juuri ideaali tätä konserttia varten! Turkulaislähtöisen basisti…
Café Tiljan on loistava jazzestradi
Flame Jazz4.11.2012 - Blogi
Flame Jazz aloitti perjantaina 2.11 konsertit Svenska Teaterin tunnelmallisessa kahvilassa. Aivan Turun ydinkeskustassa sijaitseva Café Tiljan osoittautui todella toimivaksi paikaksi jazzkonserttien järjestämistä varten. Tila on sopivan kokoinen ja puitteiltaan suorastaan ideaali Flame Jazz -konserteille. Ensimmäisenä uudella estradilla…
Flame Jazz valloittaa jälleen kaksi uutta estradia
Flame Jazz23.10.2012 - Uutiset
Flame Jazzin tahti kiihtyy loppuvuotta kohden, kun Turkuun vyöryy kolme hienoa jazzyhtyettä. Perjantaina 2.11 esiintyy Svenska Teaterin kahvilassa Jussi Fredriksson Trio solistinaan laulajatar Aili Ikonen. Café Tiljan on upea tila aivan Turun keskustassa, ja Flame Jazzin myötä historiallinen miljöö muuntautuu tunnelmalliseksi jazzklubiksi.…
Nina Mya valloitti Monkissa
Flame Jazz20.10.2012 - Blogi
Ei mennyt Pori Jazzin vuoden taiteilijan valinta tänä vuonna pieleen! Tämä saatiin kokea jazzklubi Monkissa, kun monesti palkittu Nina Mya yhtyeineen saapui vihdoin myös Flame Jazzin vieraaksi. Pääosin laulajattaren debyyttialbumin Flying Solo materiaalia esittänyt kokoonpano vakuutti laajalla rintamalla. Keikkailun myötä tiiviiksi…
Jazztapahtuman rahoituksesta
Flame Jazz16.10.2012 - Blogi
Raha on monesti aihe, josta ihmiset eivät juttele taidealalla avoimesti. Apurahapäätös pidetään mielellään omana tietona, ja onnistuneita taloudellisia ratkaisuja ei jaeta kollegojen kesken. Kilpailukyvyn säilyttääkseen ns. liikesalaisuudet on joissain tilanteissa järkevää pitää omana tietonaan, mutta esimerkiksi jazzalalla…
Hyvin kypsynyt Kari Ikonen & Karikko vakuutti
Flame Jazz12.10.2012 - Blogi
Flame Jazzin ja Turun Seudun Musiikkiopiston yhdessä järjestämä konsertti 10.10 houkutteli runsaslukuisen yleisön opiston juhlasaliin. Jo 13 vuotta toimineen Kari Ikonen & Karikko -yhtyeen akustispainotteinen musiikki sopi tähän saliin loistavasti. Useat Kari Ikosen oivaltavista sävellyksistä ovat jazzmaailmassa harvinaisia…
Ensimmäinen Flame Jazz Cruise oli menestys
Flame Jazz8.10.2012 - Blogi
Flame Jazzin ja Tallink Siljan yhdessä toteuttama Flame Jazz Cruise järjestettiin ensimmäistä kertaa Silja Europalla 29.-30.9.2012. Risteilyn yli 2000 vierasta pääsivät nauttimaan monipuolisesta musiikkitarjonnasta laivan neljällä eri estradilla. Jose Mäenpää Hot aloitti lauantai-illan ravintolassa perinteisellä tanssimusiikilla.…
Amerikan meininkiä parhaimmillaan
Flame Jazz15.9.2012 - Blogi
Jaska Lukkarinen ja israelilaissyntyinen Roy Assaf järjestivät yhtyeineen huikean hienon illan Monkissa. Nykyään New Yorkissa asusteleva Assaf toi musiikkiin piristävää ja tuoretta kulmaa, ja kokoonpanon suomalaismuusikot olivat parhaimmillaan. Ja mikä parasta, tupa oli jälleen täynnä musiikinystäviä! Kuvat: Olli Sulin