Ajankohtaista
Jussi Fredriksson Jazz Wars irrotteli Linnateatterissa
Flame Jazz13.10.2013 - Blogi
Perjantaina 11.10 saapui Linnateatteriin Flame Jazzin juontaja Jussi Fredriksson hienon Jazz Wars -yhtyeensä kanssa. Vuosi sitten julkaistun albumin pitkät kaaret on sisäistetty keikkailun myötä, ja monimutkainenkin materiaali on soittajille nykyään kuin jazzillista muovailuvahaa. On vaikeaa arvioida illan kulkua näin lavalta päin…
Jazztapahtuman rahoituksesta III
Flame Jazz9.10.2013 - Blogi
Flame Jazzin vuosi 2013 on ollut todella onnistunut. Säännölliset klubikonsertit, Turun Musiikkijuhlien Flame Jazz -sarja ja Flame Jazz Cruise -risteilyt onnistuivat jopa yli odotusten. Vielä on edessä pari kuukautta ja monta hienoa konserttia. Loppuvuodesta alkaa jälleen tulevan vuoden konserttiohjelman ja talouden suunnittelu.…
Jussi Fredriksson Jazz Wars Linnateatterissa
Flame Jazz7.10.2013 - Uutiset
Pianisti Jussi Fredrikssonin kiitelty Jazz Wars –yhtye esiintyy reilun vuoden tauon jälkeen Turussa osana Flame Jazz -sarjaa. Viime aikoina lähinnä festivaaleja kiertänyttä huippuryhmää kuullaan perjantaina 11.10 intiimissä tunnelmassa Linnateatterissa. Viime vuonna albumilla julkaistussa Jazz Wars -teoksessa suomijazzin huiput ottavat…
Piristävää ruotsalaisväriä Monkissa
Flame Jazz6.10.2013 - Blogi
Suomalais-ruotsalainen jazzyhtye Kannaste-Olding 4 juhlisti 10-vuotista yhteiseloaan kiertueella. Luonnollisesti loistava kokoonpano vieraili myös Turussa. Syksyn ensimmäisessä jazzklubi Monkin Flame Jazz -illassa kuultiin saksofonisti Jussi Kannasteen sekä kitaristi Hans Oldingin tuoreita sävellyksiä intiimissä klubitunnelmassa. Solistien…
Suomi kohtaa Ruotsin jazzklubi Monkissa
Flame Jazz1.10.2013 - Uutiset
Huippuyhtye Kannaste-Olding 4 juhlistaa kiertueellaan 10-vuotista taivaltaan. Flame Jazzin perjantai-illassa on tiedossa jazzillinen Suomi-Ruotsi –ilottelu, kun maiden ykkösnyrkit saapuvat jazzklubi Monkin tulikuumaan hornankattilaan. Saksofonisti Jussi Kannaste tunnetaan monipuolisena muusikkona, joka taipuu uskottavasti vahvasta rytmisestä…
Flame Jazz Cruise III täytti odotukset
Flame Jazz1.10.2013 - Blogi
Voi herranjestas sentään, se oli jatsii! 28.-29.9 Viking Gracella järjestetty Flame Jazz Cruise III oli alusta loppuun melkoista jazzillista ilotulitusta. Täysi laivallinen hyvän musiikin ystäviä juhlisti suomijazzin hyvää syysvirettä Itämeren aalloilla. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana heitti risteilyllä omien sanojen mukaan…
Jazztrio PLOP Per se -albumin julkaisukiertueella
Flame Jazz30.9.2013 - Blogi
Ihanan ärsyttävä jazzyhtye PLOP julkaisi uuden uuden Per se -albumin, ja juhlisti sattunutta Suomen kiertueella. Turun Seudun Musiikkiopistolla esiintynyt trio vakuutti turkulaisyleisön intensiivisellä ja ennakkoluulottomalla ilmaisullaan. Kuvat: Olli Sulin
Flame Jazz Cruise III ensi lauantaina Viking Gracella
Flame Jazz24.9.2013 - Uutiset
“Voi herranjestas eihän täs oo järkee, veljet ja siskot mikä meininki!” Mitä syntyy kun lyödään yhteen Ricky-Tick Big Band, Paleface, Redrama & Tommy Lindgren, Flame Jazz ja uusi Viking Grace? Tästä syntyy tietenkin mahtavaa meininkiä Itämeren hulppeimmalla ja tyylikkäimmällä laivalla. Mutta eihän…
Liekehdintää brasilialaistunnelmissa
Flame Jazz21.9.2013 - Blogi
Basisti Timo Hirvosen musiikin tohtoritutkinnon viidentenä ja viimeisenä konserttina kuullaan Musiikkitalossa ensi viikolla upeaa My Brazil Heart -kokoonpanoa. Turkulaisilla oli etuoikeus kuulla tätä herkkua jo perjantaina, kun mestarit pistäytyivät Åbo Svenska Teaterin kahviossa. Brasilialainen rumpali Rafael Barata toi tuoretta ja juurevaa…